Alkuviikosta uudesta pääkaupungista kajahti uutisia (HS 7.10.) kun paljastui, että mielenterveysjärjestö Mieli ry:ltä leikataan liki puoli miljoonaa euroa. Mieli ry tunnetaan erityisesti valtakunnallisesta kriisipuhelimesta, johon mielenterveyskriisissä oleva voi purkaa ajatuksensa koulutetun vapaaehtoisen kanssa.
Suomen yksi hallinnollinen synti on sen valtava palveluita tarjoava järjestösektori. On ymmärrettävää, oli talouskriisi tai ei, että siitä halutaan päästä eroon. Järkevintähän olisi tarjota nämäkin palvelut osana julkista terveydenhuoltoa, kuten monessa muussa Euroopan maassa.
Mikä ei kuitenkaan istu oikeustajuun on tilanne, jossa apua antavilta järjestöiltä viedään panttikuitti, kun samaan aikaan sote-sektorilta ollaan viemässä koko lompakko.
Ahdingossa oleva joutuu jälleen, ei enää kestämään vaan sietämään, entistä pidempään pahaa oloansa, kun muun muassa hyvinvointialueilta leikataan eikä sote-ammattilaisten pula näytä loppuvan, päinvastoin. Asiaa eivät edistä hallituksen toimet toimeentuloon ja osa-aikaiseen työskentelyyn; heikko elämäntilanne tutkitusti edistää mielenterveysongelmien oireilua. Nyt kun kriisipuhelin on uhattuna, ollaan käytännössä viemässä mielenterveysongelmaisten odotushuone.
Erityisen vastenmieliseltä tämä leikkaus tuntuu peilattuna eduskunnan 50 miljoonan euron niin kutsuttuihin joululahjarahoihin viime vuodelta (Ilta-Sanomat 12.12.2023). Vaikka jokainen puolue voi esittää valiokunnissa suosikkikohteisiinsa rahaa, saavat valiokunnat kuitenkin hallitusenemmistöllisen kokoonpanon.
Viime jouluna rahaa meni 900 000 euroa ampumaratoihin, miljoona euroa evankelis-kristillisiin yhdistyksiin ja kymmeniä miljoonia maaseututeiden perusparannukseen hyvin spesifeille alueille muun muassa ministerien kotikuntiin Pohjanmaalle.
Oliko puolen miljoonan säästö kaikkien kansalaisten mielenterveydestä sittenkään välttämätön?
Matti Oskari Saarinen
Turun Vihreät nuoret ja opiskelijat