Aikana, jona kampanjan aihetta löytyisi niin Suomen talouden korjaamisesta kuin yhteiskunnallisista ongelmista, ovat perussuomalaiset päättäneet nostaa kuntavaaliteemakseen tyttöjen ja poikien vessat. Mielipidekirjoituksessaan (Turkulainen 18.2.) perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio kirjoittaa, miten “ideologisen sukupuolineutraliteetin varjolla ajetaan kaikenlaisia kummallisuuksia”, kuten unisex-vessoja. Unisex-vessat eivät kuitenkaan ole ideologinen kysymys eivätkä mikään uusi ilmiö Turussa, vaan muun muassa opiskelijoiden hyvin tuntemassa The Monkey -yökerhossa on ollut jo vuosia unisex-vessat.
Tavion mukaan perussuomalaiset ajavat valtaväestön oikeuksia perinteiseen sukupuolikäsitykseen. Vihreiden nuortenkin ajamilla unisex-vessoilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sen kanssa, että perinteinen sukupuolikäsitys riistettäisiin valtaväestöltä. Päinvastoin – kyse on siitä, että mahdollisuus annetaan perinteiseen sukupuolimuottiin mahtuvien lisäksi myös niille, jotka eivät identifioidu kumpaankaan sukupuoleen. Vihreät nuoret ajavat koko väestön oikeuksia omaan sukupuolikäsitykseensä sulkematta ketään ulkopuolelle. Tämä mahdollistuu mm. tuomalla naisten ja miesten vessojen rinnalle unisex-vessat. Sukupuolia ei ole vain kaksi, eikä oikeudessa omaan kehoon ole mitään ideologista.
Kirjoituksessaan Tavio perusteli kielteistä kantaansa myös sillä, että “tyttöjen ja poikien vessojen yhdistäminen voi johtaa varsinkin kouluissa turhaan kiusaamiseen ja erilaisiin häiriöihin”. Myös vihreiden nuorten mielestä kiusaaminen on vakava ilmiö kouluissa, ja sille tulisi asettaa nollatoleranssi. Kuitenkin sen sijaan, että puututaan asioihin, jotka saattavat aiheuttaa kiusatuksi tulemista, pitäisi puuttua itse kiusaamiseen – valitettavasti jokainen, joka käyttää argumenttinaan mahdollista uhkaa tulla kiusatuksi, on osa ongelmaa. Kasvatuksella ja vanhempien esimerkillä on suuri vaikutus kiusaamisen loppumiseen. Lisäksi lapsi ei kovinkaan paljoa pohdi vessassa käydessään, kuuluuko pytty tyttöjen vai poikien puolelle.
Kyse ei edes loppujen lopuksi ole kovinkaan radikaalista muutoksesta. Koska naisten vessat ovat tunnettuja jonojensa pituudesta, moni nainen pystyy varmasti tunnustamaan siirtyneensä joskus jonon hänniltä viereiseen miestenvessaan. Tässä mielessä unisex-vessat olisivat jopa käytännöllisempiä perinteisen sukupuolijaon mukaisiin vessoihin verrattuna tasatessaan jonoja ja vähentäessään ruuhkatilanteita.
Unisex-vessat eivät siis ole loppupeleissä keneltäkään pois, joten väittely aiheesta tuntuu täysin aiheettomalta. Jos perinteiseen sukupuolimuottiin mahtumaton saa jatkossa käydä vessassa ilman pallottelua kahden kyltin välillä, yhä useampi nainen joutuisi jonottamaan lyhyemmän ajan ja ujopissainen mies voi käydä rauhassa pissalla kopissa, kuulostaa tilanne kaikille edulliselta.
Lisätietoja:
Julia Litokorpi, toiminnanjohtaja (julia.litokorpi [at] vihreat.fi, 0442622292)
Emil Sillanpää, puheenjohtaja (emil.sillanpaa [at] vino.fi
Olli-Pekka Paasivirta, puheenjohtaja (olli-pekka.paasivirta [at] vino.fi)