Yhteiskuntaamme vaivaa vakava ymmärryksen, empatian ja tiedon puute, erityisesti, kun puhe on esteettömyydestä. Kun omaa arkeaan ei tarvitsekaan suunnitella jatkuvasti ja tarkasti sen ympärille, miten pystyy liikkumaan paikasta toiseen tai mihin rakennukseen pääsee sisälle, on helppoa unohtaa, ettei kaikilla ole samoja mahdollisuuksia. Pitkäaikaissairaat, vammaiset ja vanhat ihmiset kuitenkin kohtaavat näitä rajoitteita ja muureja jatkuvasti. Esteettömyyden puute onkin vakava yhteiskunnallinen ongelma, joka sysää monia ihmisiä yhteiskunnan ulkopuolelle!
Hyvin usein apuvälineitä, kuten keppiä, pyörätuolia tai rollaattoria, käyttävät henkilöt ovat nimittäin näkymättömiä kadulla ja julkisessa päätöksenteossa. Pyörätuolilla liikkuessa joutuu väistelemään muita ihmisiä kadulla ja varomaan, ettei kukaan kiireinen kävelijä tai pyöräilijä törmää. Feissarit eivät lähesty ollenkaan tai puhuvat vain seuralaiselle.
Koska esteettömiä tiloja on myös olemassa aidosti varsin vähän, erilaisia tapahtumia ja tilaisuuksia järjestetään usein jokseenkin esteellisissä olosuhteissa. Näin ”lähes esteettömiksi” markkinoidut tilat saattavat silti sisältää kynnyksiä, painavia ovia ja jyrkkiä ramppeja, joiden takia ilmoituksessa pitää mainita erikseen, että sisääntulossa voidaan auttaa. Tämä on kuitenkin erittäin poissulkevaa, ja kertoo henkilölle, ettei hän ole tervetullut. Pahimmillaan tilanne voi myös johtaa siihen, että kyseiseen henkilöön tai hänen apuvälineeseensä kosketaan ilman lupaa, kallis apuväline rikkoutuu ja/tai esteettömyyttä tarvitsevaan henkilöön sattuu.
Esteetön liikkuminen taas on myös oma ongelmansa, niin Turussa kuin muuallakin, ja haasteet korostuvat talvella. Liian huolimattoman aurauksen ja resurssien puutteen takia liikkumista vaikeuttavia, ja välillä jopa mahdottomaksi tekeviä, lumipenkkoja muodostuu nimittäin joka talvi. Tällaiset esteet lähettävät suoran viestin toimintarajoitteisille, ettei heitä tarvitse huomioida eikä arvosteta.
Bussilla liikkuminen ei myöskään ole mitenkään ongelmatonta, eikä kuskeilla ole läheskään riittävää koulutusta esteettömyydestä. Bussikuskit eivät muun muassa tiedä, mikä on EU:n vammaiskortti, joka antaa oikeuden liikkua avustajan kanssa ilman, että avustajan täytyy maksaa omasta lipustaan. Joskus kuskit myös arvostelevat hyvin asiattomasti ja arvioivat itse, tarvitseeko kyseinen matkustaja oikeasti apuvälinettä. Lisäksi kuskit eivät usein alenna laitaa, laskevat vain harvoin tarvittavaa ramppia, eivätkä odota, että apuvälinettä käyttävä henkilö tai lastenvaunuilla kulkeva ehtii asettua paikoilleen. Esteettömyyden ja saavutettavuuden toteutumista ei busseissa edelleen paranna se, että varsinaisia paikkoja ei ole apuvälineillä kulkeville tarpeeksi. Joskus kaikki eivät siis vain yksinkertaisesti mahdu sisään.
Tilanne ei olekaan esteettömyyttä tarvitseville mitenkään siedettävä, kelvollinen tai reilu. Koska Suomi on jo 10 vuotta sitten sitoutunut noudattamaan YK:n vammaisyleissopimusta, eli myös muuttamaan yhdenvertaisuus- ja rikoslain sen edellyttämällä tavalla, ei kansalaisaloite edes vaadi mitään uutta tai mullistavaa. Aloite ainoastaan pyrkii korjaamaan lainsäädännön yleisesti vaaditulle tasolle.
Lopulta esteettömyys kuitenkin hyödyttää kaikkia ja antaa mahdollisuuksia erilaisissa elämäntilanteissa, kuten vakavasti sairastuessa tai ihan vain vanhetessa. Yksinkertaisesti esteettömyyttä tarvitaan, sillä jokaisella on oikeus liikkua ja osallistua yhteiskuntaan. Siksi pyydämmekin, että käyt allekirjoittamassa Esteettömyys NYT -kansalaisaloitteen tänään!